Niin siinä vain kävi, että Minttu sairastui uudelleen kaviokuumeeseen, ja tällä kertaa toden teolla. Ei auttanut kipulääke, ja liikkuminen meni vaivalloiseksi. Puolitoista viikkoa elättelin toiveita parantumisesta, mutta en enää voinut katsoa, kun ystävä kärsii. Ei Mintulle olisi ollut mitään elämää sellainen, jossa se ei voi kunnolla liikkua, ja joutuisi jatkuvasti syömään kipulääkkeitä.

Niinpä Minttu nukahti ikiuneen 21.11, urhea pieni poni taisteli viimeiseen asti, se olisi kai mielessään vielä halunnut elää.

Yhdessä viettämämme 11 vuotta tuntuvat nyt kovin lyhyeltä ajalta.

Onneksi Minttu sai viettää viimeisen kesänsä vielä terveenä laitumella paimentaen lapsiaan.